Mäkelä Kai  Mäkelä Kai

Liikkeenjohdon kokemus

Mäkelä on toiminut yli 30 vuotta yritysten johto- ja asiantuntijatehtävissä, rahoitus-, kiinteistö-, sijoitus-, markkinatutkimus-, meklari-, kehitysyhtiö- ja viestintä- ja jakelutoiminnassa. Hän on aloittanut perehtymisensä yrityselämään E-liikkeessä jo 60-luvulla. Mäkelä toimi 70-luvun alkuvuosina E-liikkeessä kaupallisissa johtotehtävissä. Vuonna -76 hän perusti Pakastetalo Oy:n toimien siinä toimitusjohtajana ja pääomistajana -80 luvun puoliväliin asti. Vuonna -86 Mäkelä osti Länsi-Uusimaa -lehden sekä jakeluyhtiö SDR:n osakekannan. Hän perusti Janton Oy:n, jonka toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä toimi 92-94 ja sen jälkeen hallituksen puheenjohtajana ja Jantonin pääomistajana kymmenen vuoden ajan. Omistamissaan Herttayhtiöissä Mäkelä on toimitusjohtaja ja ammattimainen sijoittaja. Yhtiöiden päätoimiala on konsultointi ja arvopaperikauppa.

Hallituskokemus

Toiminut yritysten hallituksissa yli 30 vuoden ajan. Ollut mukana viemässä pörssiin kuusi suomalaista liikeyritystä ja osallistunut niiden hallitustyöskentelyyn sekä lisäksi kymmenien muiden suomalaisten yritysten hallitustyöskentelyyn. Hoitanut useita hallitusten puheenjohtajuuksia ja jäsenyyksiä ja johtanut hallitusten kehittämishankkeita.

 

Erityisosaaminen

  • yrityksen omistusjärjestelyt
  • yrityskaupat
  • listautuminen
  • sijoittaminen
  • yrityssimulointimallit/yrityspelit ja koulutus
  • media-ala

Henkilökuvaus ja muut aktiviteetit

Liikkeenjohdollinen koulutuslinja E-Instituutti (74-75), HTM-tilintarkastaja (-80), Kauppatieteiden maisteri (-95). Voittanut Suomen Mestaruuden European Management Game -yrityspelissä -80 ja -86 ja samoina vuosina edustanut Suomea Euroopan Mestaruus- kilpailussa ja voittanut pronssia. Lisäksi voittanut Pohjoismaiden yrityspelimestaruuden ja 2 hopeaa Scandinavian Business Tournament -kilpailussa vuosina 82-86. Keskeisesti ollut mukana kehittämässä omaa yrityspeliä Mix, joka on ollut käytössä useita vuosia mm. Helsingin Kauppakorkeakoulussa, JOKO:ssa, eri kauppaoppilaitoksissa, monissa pörssiyhtiöissä ja kansainvälisesti toimivissa yhtiöissä.
Harrastaa golfia, suunnistusta ja postimerkkeilyä, rahojen keräilyä.