Essi

  

Essi Ahtola
Hallituksen puheenjohtaja 

1991 syntynyt ylioppilas ja tuleva humanisti 

Essi perusti ensimmäisen yrityksensä 18-vuotiaana vuonna 2009. Kiinnostus kulttuuriin, viestintään ja verkkobisnekseen synnytti vuonna 2010 ajatuksen yrityksestä, joka vie suomalaista uuden aallon muotoilua ja taidetta kansainvälisillle kuluttajamarkkinoille. Nykykulttuurin ja -taiteen promootioyritys Kreative Generation Oy perustettiin 2011.

Essi toimii verkostokoordinaattorina Boardmanissa ja tiimin jäsenenä muutamassa verkko- ja designyrityksessä.

 

 petri


Petri Vilén
Hallituksen varapuheenjohtaja

1987 syntynyt kauppatieteilijä

15 -vuotiaana yrittäjäksi ryhtynyt Petri oli luova toimisto Bolder Helsingin (menestyksekäs toiminta päättynyt 2011) toimitusjohtaja ja yksi perustajajäsenistä. Tänään Petri toimii Dream Technologies Oy:n toimitusjohtajana.

Pete on aktiivinen yrittäjyyskulttuurin puolestapuhuja, jonka missiona on olla mukana luomassa suomalaisia menestystarinoita sekä auttaa ihmisiä seuraamaan unelmiaan. Tästä halusta syntyi myös Boardman Tulenkantajat. 

 Perttu


Perttu Ojansuu

1984 syntynyt kauppatieteilijä

18 -vuotiaana ensimmäisen yrityksensä perustanut Perttu teki monipuolisia myynnin työtehtäviä sekä yrittäjyyskasvatusta nuorille.

Pertun toinen yritys, 2010 liikekaupalla myyty Virtua Education Oy, oli Suomen ensimmäinen täysin verkkopohjainen valmennuskurssi korkeakouluun hakeville opiskelijoille.

Viimeisin yritys, jota Perttu on ollut perustamassa, on pilvipalveluratkaisujen ja Googlen yritysratkaisuihin keskittyvä Gapps Oy, jonka hallituksen puheenjohtajana Perttu toimii.  

 Matti Parpala

Matti Parpala

1986 syntynyt kauppatieteilijä

Vahvaa vaikuttajakokemusta erityisesti opiskelijaliikkeestä omaava Matti siirtyi Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajuuden jälkeen Suomen ylioppilaskuntien liittoon (SYL) 2010. 
 
Nykyään liiton pääsihteerinä toimiva Matti johtaa 20-henkisen organisaation toimintaa tavoitteenaan parantaa Suomen tulevaisuuden edellytyksiä viemällä opiskelijaliikettä ja Suomea rohkeampaan ja yrittäjyysmyönteisempään suuntaan.
 
Matti toimii useiden yhteisöjen ja yritysten hallituksissa. Ensimmäisen – mutta ei varmasti viimeisen – oman yrityksensä hän laittoi pystyyn bändikavereidensa kanssa 2011.