Innovaatiokulttuuri hallituksen ja johdon vastuullaTuomas

BLOGI: Tuomas Auvinen, Boardman -partneri

Pidä kannibaalit perheessä

Innovaatiot ovat käynnissä olevan murroksen Graalin malja, jota kaikki yritykset kilvan tavoittelevat. Kehittämisinnovaatioita osaamme tehdä parantaaksemme tuotteita ja palveluita, eivätkä kustannus- ja tehokkuusinnovaatiotkaan ole vieraita. Näihin on olemassa prosesseja ja työkaluja.

Miten toimimme, kun haluamme todella disruptoida omaa toimialaamme tai siirtyä aivan uusille toiminnan alueille? Tätä osaamista pienistä uusista yrityksistä löytyy ja siksi seuraamme kaikki startup -maailmaa ja sen kehitystä tarkalla silmällä.

Korporaatioiden maailmassa kysymys kuuluu: Miten isommat yritykset voisivat varmistaa sen, että disruptio saadaan syntymään omassa keittiössä? Sillä onhan parempi pitää kannibaalit omassa perheessä.

Innovaatio ei ole tiedettä. Innovaatio on taidetta.

Haaste disruptiivisten innovaatioiden kanssa on niiden johtamisessa. Innovaatiota ja luovuutta ei voi käskeä, niitä voi vain mahdollistaa. Luovuus on aina vaikeasti ennustettavissa ja johdettavissa. Tämän vuoksi tarvitsemme uudenlaista johtamista.

Tässä johtamisen muutoksessa uudenlainen toimintakulttuuri on keskiössä. Pitää löytää tavat toimia ketterästi, kokeilla ja epäonnistua nopeasti, sallia virheet ja oppia niistä. Epävarmuuden sietokyky nousee keskiöön. Perinteinen Taylorista lähtenyt johtamis- ja organisaatioajattelumme ei tue tätä.

Käskemällä ja kontrolloimalla ei innovaatioita synny! Siksi monessa yrityksessä puhutaankin nyt paljon innovaatiokulttuurin luomisesta.

Isommissa organisaatioissa innovaatiokulttuuri ja kokeileva, virheet salliva toimintatapa jäävät liian usein vain juhlapuheisiin. Kaikki tietävät, että ne ovat tärkeitä. Silti keskitymme raportoimiseen, osaoptimoimme siilojamme ja panostamme lyhyen aikavälin tulokseen, koska siihen rakenteet ja kulttuurimme meitä ohjaavat.

Vaatii suurta rohkeutta ja viisautta muuttaa toimintakulttuuria innovatiiviseen ja kokeilevaan suuntaan. Jotta muutos todella tapahtuu, sen on lähdettävä ylimmästä johdosta.

Valmentaessani uudenlaista luovuuden ja innovaatiokulttuurin johtamista törmään toistuvasti ihmisten turhautumiseen. Ylin johto puhuu muutoksesta ja keskijohto ja suorittavatkin tekijät ymmärtävät muutoksen tarpeen - ja jopa elävät sitä jo. Yrityksen rakenteet ja toimintatavat eivät kuitenkaan mahdollista muutosta. Ollaan byrokraattisia ja keskitytään rakenteisiin, ei anneta päätösvaltaa, ei uskalleta luottaa ja johdetaan käskyttämällä sekä kontrolloimalla - hyvistä aikeista huolimatta. Kulttuuri ei tue innovatiivista toimintaa - emmekä siksi kykene valjastamaan kollektiivista nerouttamme .

Walk the talk, don't stumble the mumble

Todellinen muutos syntyy vasta kun hallituksen ja ylimmän johdon yhteinen tahtotila uudenlaisen toimintakulttuurin luomiseen ja innovaatioiden mahdollistamiseen kohtaavat aidosti. Hallituksilta tämä vaatii vahvaa halua katsoa eteenpäin ja tarkastella yrityksen toimintaa ennakkoluulottomasti ja strategisesti - ja kykyä hyväksyä myös epäonnistumiset innovaatioportfoliossa.

Toivottavasti hallituksiin saadaan jatkossa enenevässä määrin innovaatiokulttuurin osaavia ja ymmärtäviä jäseniä. Vasta näin ajatteleva hallitus uskaltaa myös johtajavalinnoissa katsoa innovaatiokulttuurin luomista keskeisenä johdon osaamisalueena. Kun johto saa selkeän mandaatin, on rohkea kulttuurin ja toimintatapojen muutos mahdollinen. Päästään oikeasti luomaan uutta ketterää kulttuuria ja johtamista, joka mahdollistaa innovaatiot.

Vaikka ideat ja innovaatiot syntyvätkin alhaalta ylös, niin kulttuurin muutoksen on lähdettävä ylhäältä - hallituksista ja erityisesti ylimmästä johdosta. Vasta sitten syntyy uskallus rakentaa todellinen innovaatiokulttuuri - ja kyky mahdollistaa myös disruptiivinen innovaatio oman organisaation sisällä.
Tulevaisuuden menestyjiä ovat ne yritykset, jotka kykenevät tähän muutokseen.

Tuomas Auvinen on Boardman Oy:n partneri. Hän kouluttaa ja konsultoi luovuuden- ja innovaatiokulttuurin johtamista perustamansa Creader Oy:n kautta. Kokeileva, ketterä yrityskulttuuri ja johtajuus on yksi Boardman Oy:n vuoden 2017 strategisista teemoista.

Julkaistu 3.5.2017