Tarkastusvaliokunnan rooli ja tehtävät –kansio
Boardmanin Tarkastusvaliokunta –kehittämisryhmän työn tuloksena on julkaistu "Tarkastusvaliokunnan rooli ja tehtävät" –kansio. Boardman partnereista sekä Boardmanin osaamiskumppaneiden edustajista koostuvaan työryhmään kuuluvat Manne Airaksinen, Maija-Liisa Friman, Mikko Haapanen, Kim Karhu, Ahti Kaarenoja, Matti Lainema, Jarmo Leppiniemi, Mikko Nieminen, Mikko Reinikainen, Seppo Suontausta sekä puheenjohtajana toiminut Markku Rönkkö.
Työryhmän tehtävänä on ollut arvioida tarkastusvaliokunnan tarpeellisuutta, jakaa omia kokemuksiaan ja tietojaan tarkastusvaliokuntatoiminnasta sekä pohtia tarkastusvaliokunnan roolin tulevaisuuden näkymiä. Työryhmä on selvittänyt suomalaisten listayhtiöiden parhaita käytäntöjä haastatteluin, Internet-selvityksin, kirjallisuusselvityksin sekä työstämällä saatuja tietoja ja ryhmän jäsenten omia kokemuksia. Kansiota täydennettiin myös Finlandia-talolla 26.2.2009 onnistuneesti järjestetyn kutsuseminaarin annilla.
Kansio on tarkoitettu ensisijaisesti listayhtiöille ja valtio-omisteisille yhtiöille, joissa on suositeltavaa perustaa tarkastusvaliokunta. Kansion sisältämistä näkökulmista voivat kuitenkin hyötyä oleellisesti myös muut yhtiöt, sillä tarkastusvaliokunnille osoitetut tehtävät jäävät koko hallituksen vastuulle niissä yrityksissä, joissa ei ole tarkastusvaliokuntaa.
Kansion sisältö:
1. JOHDANTO
2. MIKSI TARKASTUSVALIOKUNTA?
2.1 Tarkastusvaliokuntaa koskevan sääntelyn kansainvälisestä kehityksestä
2.2 Tilintarkastusdirektiivin vaatimukset
2.3 Tarkastusvaliokuntaa koskeva sääntely Suomessa
3. TARKASTUSVALIOKUNNAN VASTUUT OSAKEYHTIÖLAIN JA HYVÄN HALLINNAN NÄKÖKULMASTA
3.1.Hallituksen vastuu
3.2 Yhteenveto
4. TARKASTUSVALIOKUNNAN TEHTÄVÄT JA TYÖN ORGANISOINTI
4.1 Tarkastusvaliokunnan tehtävät
4.2 Tarkastusvaliokunnan kokoonpano
4.3 Työskentelytavat ja työn organisointi
4.4 Valiokunnan toiminnan raportointi hallitukselle
5. TARKASTUSVALIOKUNTIEN TULEVAISUUDEN KEHITYSSUUNNISTA
5.1 Tarkastusvaliokunnan toiminnan fokusalueet
5.2 Pitäisikö tarkastusvaliokunnan roolia laajentaa
5.3 Tarkastusvaliokunnan proaktiivinen rooli
5.4 Yrityksen haasteiden tunnistaminen tarkastusvaliokunnan tehtävänä
6. TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖN ARVIOINTI
6.1 Arvioinnin tarpeellisuus ja hyödyt
6.2 Miten nykyisin arvioidaan
6.3 Arvioinnin toteuttaminen
6.4 Arviointilomake
6.5 Arvioinnin käsittely
6.6 Valiokunnan työn ohjaaminen
7. MITEN HALLITUS TOIMII KUN TARKASTUSVALIOKUNTAA EI VALITA?
7.1 Tarkastusvaliokunnan valitseminen ei ole pakollista
7.2 Hallitus tarkastusvaliokunnan tehtävien hoitajana
7.3 Mitä hallinnointikoodi edellyttää hallitukselta sen hoitaessa tarkastus-valiokunnan tehtäviä?
7.4 Milloin ainakin kannattaa harkita tarkastusvaliokunnan perustamista?
7.5 Hyödyt ja haitat hallituksen hoitaessa tarkastusvaliokunnan tehtäviä
LIITEOSA: Seminaarimateriaali, liitteet, työryhmän jäsenten esittely.
Sähköisesti toimitettavan kansion hinta on 50€ + alv. Voit tilata kansion täältä.
|