In English




LJT:n Pyöreän pöydän keskusteluryhmä

LJT:n merkittävin toimintamuoto on pyöreän pöydän keskustelut. Niitä käydään ennalta valittujen, ajankohtaisten teemojen ympärillä ja tilaisuuksiin kutsutaan noin 15 teemasta erityistä asiantuntemusta omaavaa keskustelijaa. Pyöreän pöydän keskustelutapahtumat ovat kutsutilaisuuksia.

LJT on strukturoinut pyöreän pöydän keskustelut oppimisprosessimaisiksi tapahtumiksi. Tavoitteena on käydä tilaisuuden teemasta mahdollisimman laadukas ja syventävä keskustelu, joka noudattaa LJT:lle tunnusomaista poikkitieteellistä tarkastelua.Yleensä isäntänä on yritys, jonka edustaja alustaa valitusta teemasta. Keskustelijat ovat valmistautuneet tilaisuuteen, jolloin saadaan aikaan mahdollisimman laadukasta ja syvällistä keskustelua sekä uusia ideoita ja ongelmien ratkaisumahdollisuuksia.

Keskustelijoiden monipuolinen tausta sekä työtehtäviä että työkokemuksen pituutta ajatellen mahdollistavat ennakkoluulottomia, tietoon ja kokemukseen nojautuvia kannanottoja. Jotta kaikki LJT:n jäsenet sekä Boardman-verkosto voisivat hyötyä keskustelusta, toimitetaan tilaisuuksien tärkeimmät kannanotot ja huomiot sisältävä keskustelupöytäkirja toimitetaan kaikille hyödynnettäväksi. 

 

  

LJT:n lokakuun 2008 pyöreän pöydän keskustelutilaisuus järjestettiin Helsingin Pörssiklubilla. Keskusteluaiheena oli tuolloin ”Aktiivinen hallitus/omistajuus”.