In English




Ekström Leif

Leif Ekström

Liikkeenjohdon kokemus

Toiminut yli 40 vuotta yritysten johto- ja asiantuntijatehtävissä.
Aloittanut opinnot Svenska Handelshögskolanissa ja työelämän Kone Oy:ssä samanaikaisesti. Ollut mukana Koneen kansainvälistymisessä 16 vuotta. Toiminut sen jälkeen 7 vuotta metsäteollisuuden johtotehtävissä Oy Wilh. Schaumannilla ja Rauma-Repolassa. Toiminut kolme vuotta Amer-yhtymän toimitusjohtajana. Ollut yrittäjänä (päävastuullisena omistajana) 5 vuotta meripelastustuotteita valmistavassa yhtiössä, joka oli silloin suurin alallaan globaalisti. Nykyisin toimii partnerina ja omistajana suomalaisessa investointipankissa, joka on keskittynyt pelkästään nk. cross-border -kauppoihin.

Hallituskokemus

Liikkeenjohtouran aikana toiminut vastuullisena hallituksen jäsenenä niissä yrityksissä, joissa ollut vastuullisena johtajana.
Osallistunut IMI:n hallitustyöskentelyä käsitteleviin seminaareihin sekä luennoinut hallitustyöskentelyseminaareissa laajalti.
Kokemusta pörssiyhtiö-, valtionyhtiö-, sekä perheyhtiöhallituksista. Viimeisen kahdeksan vuoden ajan ollut keskimäärin kuusi hallitusjäsenyyttä.

Erityisosaaminen

  • Yritysten kansainvälistyminen
  • Yritysrakenteet
  • Yritysstrategiat
  • Yrityskaupat
  • Rahoitusrakenteet

    Henkilökuvaus ja muut aktiviteetit

    Diplomi-ekonomi 1966. Jatko-opintoja Sveitsissä ja Ranskassa.

    Harrastukset golf ja tennis.