In English




Kariola Raija

Liikkeenjohdon kokemus

Toiminut 20 vuoden ajan monialaisten pörssiyhtiöiden sijoittajasuhteista ja viestinnästä vastaavana (OKO, Cultor, Danisco, SanomaWSOY) ja tehtävänsä osana läheisessä yhteistyössä ylimmän johdon ja hallituksen kanssa. Vastannut kolmen pörssilistautumisen, kolmen poislistauksen ja kymmenkunnan merkittävän M&A -projektin viestintästrategiasta sekä lukuisien pienempien yrityskauppojen kokonaisviestinnästä. Sijoittajasuhteiden asiantuntijana osallistunut konsernien johtoryhmätyöskentelyyn, sisäiseen strategiakeskusteluun ja strategisten viestien hiomiseen. Saanut uransa aikana yrityksen haasteellisista julkisuustilanteista kokemuksia mittavan määrän. Toimii yrityksensä Interlock Oy toimitusjohtajana ja senior partnerina yritysten maineenhallinnan ja sijoittajasuhteiden konsulttina. Hän on myös Helsingin kauppakorkeakoulun opettaja erityisalanaan yrityksen sijoittajasuhteet.

 

Hallituskokemus

  • Boardman Oy:n hallituksen jäsen 2006–2009
  • International Investor Relations Federation, hallituksen jäsen 2002–2006
  • Suomen Kansallisoopperan Säätiön hallituksen jäsen 2001–2004
  • Suomen IR-yhdistyksen hallituksen jäsen 1994–2002, josta ajasta puolet puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
  • Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan hallituksen jäsen ja sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja 1970–1971

 

Erityisosaaminen

  • Sijoittajasuhteet ja sijoittajaviestintä
  • Yrityksen mainetekijät
  • Mediasuhteet ja yritysviestinnän hyödyntäminen
  • M&A ja integraatioviestintä muutostilanteissa
  • Kriisiviestinnän tilanteet
  • Monialayrityksen ja kansainvälisen yrityksen strategiaviestit
  • Organisaation kehittäminen

 

Henkilökuva ja muu toiminta

KTM Helsingin Kauppakorkeakoulusta. Vaikuttanut Suomen IR-yhdistyksen hallituksen jäsenenä alan käytäntöjen ja toimintatapojen kehittymiseen ja korkeakoulutasoisen sijoittajasuhdekoulutuksen kehittämisessä (HKKK ja JOKO ) sekä perustanut Rahoitustarkastuksen, HKKK:n ja Hankenin kanssa yhteistyössä IR-alan ammattitutkinnon CIRP (Certified Investor Relations Professional) Toimii CIRP-tutkintolautakunnan puheenjohtajana.

Julkaisut: Yritys sijoittajamarkkinoilla (Kariola-Niemelä-Angervuo) WSOY 2004, Ekonomiasarja

Saanut vuonna 2004 Boardmanin tunnustuksen ansioista hyvän hallintotavan kehittäjänä.

Harrastukset: liikunta eri muodoissaan, golf, kokkaaminen ja vaateompelu