|

Liikkeenjohdon kokemus
Tekniikan
tohtori Leenamaija Otala on aiemmin toiminut Sanoma Osakeyhtiössä sekä
Nokia Yhtymässä eri tehtävissä mm. Nokian koulutusjohtajana ja Nokia
Mobile Phonesin yritys-sunnittelujohtajana sekä konsulttina ja
professorina Teknillisessä korkeakoulussa. Viimeiset 15 vuotta hän on
toiminut akateemisen maailman ja yritysten välimaastossa ja pyrkinyt
edistämään näiden yhteistyötä ja uuden tutkimustiedon soveltamista
käytännössä yritysten johtamiseen.
Otalalla on dosenttuurit
Teknillisessä korkeakoulussa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa.
Hän toimii myös Helsingin yliopiston koordinoiman oppimisen tutkimisen
huippuyksikön CICEROn johtoryhmässä. Opetus- ja tutkimustyön ohessa hän
toimii lukuisten suomalaisten ja kansainvälisten yritysten ja
yritysryhmien konsulttina erikoisalueenaan osaamispääoman kehittäminen,
osaamisstrategiat, strategiaprosessin vieminen käytäntöön ja
työhyvinvointi.
Otala toimii myös hallitustyön tutkijana,
kehittäjänä ja valmentajana sekä tekee hallituarvioita erilaisten
yritysten ja yhteisöjen hallituksille. Hänellä on hallituskokemusta
sekä pienistä että suurista yrityksistä, mm. YLEstä.
Hallituskokemus
Toiminut 15 vuoden ajan hallitusten jäsenenä.
Erityisosaaminen
Strateginen suunnittelu
Oppiva organisaation kehittäminen
Yritysjohdon kouluttaminen
Henkilökuvaus
Dosentti, Tekniikan tohtori
Kunniamaininnat:
Kunniatohtori Dr. h.c., University of Derby 1997
Vuoden aikuiskouluttaja (myönt. Aikuiskoulutuksen kilta) 1994
Tiedon taitaja (myönt. Tietopalveluseura) 1987
Muut:
Henry-palkinnon arvioija 1997
Suomen Laatupalkinnon arvioija 1998
|