In English




Ratia Lauri 

 

Liikkeenjohdon kokemus

Lauri Ratia on työskennellyt paperi-,konepaja-, elektroniikka ja rakennusmateriaaliteollisuudessa 40 vuoden ajan Stora Enson, UPM Kymmenen, Nokian, Koneen ja Lohja Ruduksen palveluksessa, jossa toimitusjohtajana 1994-2006. Lähes puolet työurastaan hän on ollut myynnin johtotehtävissä. 1981-87 hän toimi Nokia Inc:n toimitusjohtajana Yhdysvalloissa ja sieltä palattuaan konsernin yrityssuunnittelujohtajana. 

Ratia on ollut mukana 80 yritysjärjestelyssä - niin yritysostoissa ja niiden integroinnissa kuin yritysmyynneissä sekä koti- että ulkomailla. Hän toimi pääomasijoittajana 1990-luvun alussa.

Hallituskokemus

Vuodesta 1987 hän on ollut mukana yli 25 hallituksessa pörssinoteeratuissa ja yksityisissä osakeyhtiöissä kotimaassa ja ulkomailla.

Erityisosaaminen

Hänen erityisosaamisalueitaan ovat yritysstrartegiat, B2B kansainvälinen myynti ja yritysten kansainvälistäminen sekä yritysjärjestelyt.

Ratialla on myös mittava kokemus järjestötoiminnasta.

Henkilökuvaus


(DI, Harvard AMP)