Heikki Westerlund;

On kiehtovaa analysoida omistajuuden monimuotoisuutta ja yrittää avata eri omistusmuotojen vahvuuksia sekä heikkouksia. Itse lähes koko työurani pääomasijoittajana toimineena olen huomannut suhtautumisen pääomasijoittajaan omistajana olevan kaksijakoista. Selkeää arvonnousuun tähtäävää aikataulutettua omistajuutta ihaillaan, mutta väliaikaista ja joskus lyhytjänteisiin toimenpiteisiin keskittyvää toimintaa halveksutaan.

Jokaisella omistusmuodolla on historialliset taustansa ja roolinsa omistajuuden kentällä. Pääomasijoittaminen on ainoa omistajuuden muoto, jossa itse arvonnousuun keskittynyt omistajuus on keskiössä. Pääomasijoittajat ovatkin parhaimmillaan ammattimaisia ja aktiivisia omistajia.  Pääomasijoittajan rooliin liittyy ajallisesti rajattu, tyypillisesti 4-6 vuoden jakso, jolloin kohdeyritys ottaa merkittäviä askeleita kasvussa tai strategisissa liikkeissä.

Usein pääomasijoittaja toimii välittäjänä eri omistajuusmuotojen välillä. Suuryrityksen huomiota vaille jääneistä rönsyistä tai perustajansa ympärille käpertyneistä kohteista syntyy uusia pörssiyrityksiä.

Sulkakynistä ja telefakseista matkailuvaunubisnekseen

Pääomasijoittaja omistajana voi valita yrityksensä ja erityisesti sen toimialan, jossa kohdeyritys toimii. Tämä onkin monesti tärkein vaihe eli valita sellainen yritys, joka toimii kasvavalla ja muuttuvalla toimialla. Pitää pystyä erottamaan suhdanne ja markkinan lopullinen rakennemuutos.

Esimerkkejä tuollaisesta markkinamuutoksesta on lukuisia aina sulkakynistä ja pyyhekumeista telefakseihin saakka. Yksi ensimmäisistä omista kokemuksistani oli matkailuvaunubisnes 1990-luvun alussa. Markkina oli pudonnut huippuvuosista lähes kymmenesosaan ja näytti sinänsä houkuttelevalta. Todellisuudessa asiakkaiden käyttäytyminen oli muuttunut ratkaisevasti ja tuo markkinataso olikin uusi normaali.

Kohdeyrityksen ”ostovoima” eli positio arvoketjussa on myös ratkaisevaa. Kapeilla marginaaleilla toimiva alihankkija onnistuu harvoin murtautumaan markkinoille omilla tuotteillaan. Strategiassa pitäisi pystyä löytämään vahvuuksia, joiden pysyvyys ei ole pelkästään ulkoisten voimien ja päätösten armoilla.

Toimiala- ja arvoketjuvalinnan onnistumisen erottaminen operatiivisista parannustoimenpiteistä voi olla vaikeaa, mutta väitän ensimmäisellä olevan selvästi ratkaisevampi roolin pääomasijoittajan menestyksessä.

Pääomasijoittaja etsii parhaimmat resurssit ratkaisujen löytämiseksi

Suomessa uudelleen virinnyt keskustelu avustajien käytöstä hallitustyöskentelyssä saattaa hymyilyttää pääomasijoittajaa. Sitä voi verrata ajatukseen, jossa huippu-urheilija miettii saako mennä hierojalle tai syödä terveellistä ravintoa.

Pääomasijoittajien yrityksissä ratkaisujen löytämiseksi pyritään aina hankkimaan parhaat mahdolliset resurssit. Tämä ajatus ei ole ylimielisyyttä lain pilkun ja kirjaimen edessä. Osakkeenomistajien yhdenvertaisuus ei ole todellisuudessa relevantti kysymys, koska kaikki toimenpiteet tähtäävät osakkeiden arvonnousuun.

Listatuissa yhtiöissä yksittäinen hallituksen jäsen voikin olla hyvin yksinäinen pohtiessaan ratkaisuja. Mitään resurssipoolia ei automaattisesti ole käytettävissä. Toki hyvissä hallituksissa puheenjohtajan johdolla näihinkin huoliin löytyy voimavarat ja selvitykset sekä skenaariot tehdään.

Omistajuus on politiikassa arka aihe

Eduskuntavaalien lähestyessä nousee esille myös omistajuuden rooli poliittisena teemana. Omistajuuden vahva puolustaminen ei ole poliittisesti helppoa. Lähes kaikki puolueet myöntävät, että osaava ja motivoitunut omistaja on tärkeä tekijä menestyvälle kansantaloudelle. Mutta harva rohkeaa ottaa vaaliohjelmaansa omistajuutta aidosti edistäviä toimenpiteitä.

Aihe on todellisuudessa edelleen poliittisesti liian arka ja gallupsuosiota ei laajoista piireistä helposti saa. Sadan vuoden jälkeenkin luokkaerot ja ristiriidat kumpuavat alitajunnasta.

Ruotsissa ollaan paremmin opittu elämään vahvojen ja erilaisten mielipiteiden kesken. Sosialidemokratia, kansan- ja miljardikapitalismi elävät omalla hieman perverssillä tavallaan rinta rinnan. Yksi tärkeä tekijä sen takana on rohkeus sanoa selkeästi oma mielipiteensä.

Suomessa erityisesti puolueet keskustasta oikealla pyöristävät viestinsä hyvin varovaiseksi ja eriarvoistumisteemaa vältteleväksi. Perheyritykset pitävät omistajaryhmistä ehkä rohkeimmin ja hyväksyttävimmin omistajuuden lippua korkealla. Välittävä omistajuus muokkaa yrityksistä usein tehokkaampia ja kilpailukykyisempiä. Velkavivun maltillinen käyttö jättää tilaa todelliselle kasvuun perustuvalle arvonnousulle.

Omistajaosaaminen on yksi Boardmanin painopisteistä, lue lisää täältä