Maailmalle!

    Maailmalle!

    Kyky ja halu rakentaa kansainvälisesti menestyviä kasvuyrityksiä on nopeasti noussut omistajayrittäjien oman varallisuuden luonnin lisäksi yhdeksi keskeiseksi tekijäksi koko kansantalouden ja hyvinvoinnin kannalta.

    Kasvuyrityksissä on kuitenkin ammottava kuilu omistajien tahtotilan ja yrityksen johtamiseen ja kansainvälistymiseen liittyvien valmiuksien välillä.

    Boardman 2020 selvitti tuoreessa tutkimuksessaan kasvuyritysten näkemyksiä kansainvälistymisen edellytyksistä ja haasteista. Tutkimustulosten lisäksi julkaisussa esitetään otteita Maailmalle! -keskustelutilaisuuksista, jossa joukko kasvuyritysten parissa toimivia yrittäjiä, yritysjohtajia ja asiantuntijoita pohti yhdessä kansainvälistymisen haasteita aiheina kehittyvät markkinat, ulkomaisten tytäryhtiöiden hallinta, Venäjä sekä UK-markkinat.

    Oikeiden valintojen ja ajoituksen merkitys on ratkaiseva kansainvälistymispyrkimysten onnistumiselle. Rohkeutta ja tahtoa on täydennettävä johtamisosaamisella, jolla hallitaan muutostilanteet ja luodaan kansainväliseen liiketoimintaan tarvittavat rakenteet ja prosessit. Myös valmiuksia kansainväliseen myyntityöhön tulee kehittää. Erityisesti kannattaisi ryhtyä toimiin, jotka nopeuttavat kansainvälisesti merkittävien referenssiasiakkaiden saantia kasvuyrityksiin. Nopeimmin kasvavilla yrityksillä vahvuuksina korostuvat henkilöstön sitoutuminen, rohkeus ja omistajien tahtotila!


    • Kirjoittaja: Esa Matikainen
    • Julkaisuvuosi: 2008
    • ISBN: 978-952-99704-5-2
    • Hinta: 15€ (sis. ALV 10%)
    Subscribe to newsletter
    Boardman-osaamisverkosto
    Privacy Overview

    This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.