Ennakointi päätöksentekoketjussa – Boardman osaamisverkoston kootut näkemykset

    Ennakointi päätöksentekoketjussa – Boardman osaamisverkoston kootut näkemykset

    Miten ennakointia tehdään omistajien, hallituksen ja johdon tasolla? Mikä on hallituksen ja johdon rooli ennakoinnissa? Kuinka yrityksen liiketoimintaan vaikuttavia ilmiöidä voidaan tunnistaa ja hyödyntää päätöksenteon tukena? Kokosimme suomalaisten yritysten omistajien, hallitus- tai johtotehtävissä olevien henkilöiden näkemyksiä yhteen ennakoinnin toteuttamisesta – missä onnistuttiin ja mitä pitäisi vielä kehittää?

    Boardman-osaamisverkoston yhtenä pääteemana on tänä vuonna ollut ”Ennakointi päätöksentekoketjussa”. Vuoden opeista on koottu sähköinen yhteenveto, joka perustuu osin Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa toteutettuun tutkimukseen.

    Tutkimus sisälsi 80 suomalaisen yrityksen ylimmän johdon tai hallituksen jäsenen vastaukset sähköiseen kyselyyn sekä 10 hallituksen jäsenen ja/tai toimitusjohtajan haastattelut. Lisäksi julkaisuun on koottu keskeisiä oppeja tämän vuoden ennakointia käsittelevistä tapahtuma-alustuksista, blogeista sekä muista ylimmän johdon haastatteluista. Julkaisu sisältää suoria lainauksia useilta Suomen yritysmaailman kokeneilta päätöksentekijöiltä, kuten esimerkiksi Philip Aminoff (Veho hpj), Timo Lappi (Heltti CEO), Timo Helosuo (Kolster CEO), Marjo Miettinen (Ensto hpj), Arja Talma (Verkkokauppa.com hpj), Risto Siilasmaa (F-Secure hpj) jne.

    Yhteenvedon ovat koonneet Boardmanin partnerit Mirel Leino-Haltia, Taru Lindeman, Esa Matikainen ja viestintäpäällikkö Julia Ruotsi.

    LATAA KOKO JULKAISU TÄSTÄ!

    Tilaa uutiskirje
    Boardman-osaamisverkosto
    Tietosuoja

    Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.