Anne Berner

Anne Berner

Anne Berner

Ammatillinen historia ja hallituskokemus

Kauppatieteiden maisteri (1986) Anne Berner toimi vuodesta 1989 perheyritys Vallila Interiorin toimitusjohtajana, kunnes siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2012. Toimitusjohtajana toimiessaan Berner kasvatti yrityksen kokoa noin 10 hengen yrityksestä yli 130 henkeä työllistäväksi yritykseksi.

Berner on myös toiminut Suomalaisen työn liiton johtokunnan jäsenenä vuosina 2010-2013 ja puheenjohtajana 2013-2015. Perheyritysten liiton hallituksen jäsenenä Berner oli vuosina 2005-2008 ja hallituksen puheenjohtaja vuosina 2009-2012.

Bernerin on aiemmin toiminut mm. Soprano Oyj:n, Kährs Holding AB:n, eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen, Ajatushautomo Liberan ja Koskisen Oy:n hallituksissa. Hän oli eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hallintoneuvoston jäsen vuonna 2009, hallituksen varajäsen vuosina 2010-2014 ja hallituksen jäsen kevääseen 2015 asti. Karelia-Upofloorin hallituksen jäsenenä hän oli vuosina 2010-2013. Berner valittiin kesäkuussa 2012 Uusi lastensairaala 2017 -tukiyhdistyksen puheenjohtajaksi.

Berner oli myös yksi liikeideoita arvioivista sijoittajista vuoden 2013 Leijonan luola -televisio-ohjelmassa. Hän oli myös vastaavassa Draknästet-ohjelmassa Ruotsissa, yhtenä ohjelmaformaatin sijoittajana vuonna 2014.

Aktiivisesti omistajayrittäjyydestä puhuva Berner sai vuonna 2006 Prix Veuve Clicquot -palkinnon vuoden suomalaisena liikenaisena. Suomen Liikemies-Yhdistys nimesi hänet vuoden 2009 liikemieheksi. 6. joulukuuta 2014 Berner sai tasavallan presidentin myöntämän Suomen Leijonan komentajamerkki -kunniamerkin.

Berner valittiin Keskustan sitoutumattomana edustajana kansanedustajaksi kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Hänet nimitettiin Sipilän hallituksen liikenne- ja viestintäministeriksi 29. toukokuuta. Bernerin ministerirooleihin kuuluvat lisäksi ulkoministeriön alaiset pohjoismainen yhteistyö ja Ahvenanmaan asiat.

Ministerikaudellaan Berner oli aktiivisesti edistämässä digitaalisen toimintaympäristön mahdollistavaa sääntelyä, kuten datatalouden ja digitaalisen infrastruktuurin kehittämistä.

Aktiiviroolit Boardmanissa

  • Boardman Oy:n hallituksen jäsen vuosina 2012-2014
  • Omistajuus ja hallitustyöskentely perhe- ja pk-yrityksissä -kehittämisfoorumin pj, 2012-2013
  • Spring Board -huippuseminaarin pj ja vastaava, 2012-2013

Erityisosaaminen

  • Digitaaliset toimintaympäristöt
  • Lainsäädäntö
  • Liikenneinfrastruktuuri
  • Yrittäjyys
  • Perheyrittäjyys
  • Omistajuus ja sen merkitys yrityksille ja yhteiskunnalle
Tilaa uutiskirje
Boardman-osaamisverkosto
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.