Boardmanin uusi hallitus on nimitetty – tässä uusi kokoonpano

Boardman on ajatuspaja ja osaamisverkosto, jonka tavoitteena on kehittää omistajien, hallituksen ja johdon (OHJ) yhteistyötä Suomessa. Yhtiökokouksessa 19.3.2026 hallituksemme uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin Olli Holmström ja uusiksi jäseniksi Tuula Antola, Marjo Miettinen ja Ari Virtanen. Hallituksessa jatkavat Suvi Johansson, Tuomo Haukkovaara, ja Timo Lappi.

Boardmanin uusi hallitus: Tuula Antola, Marjo Miettinen, Ari Virtanen, Olli Holmström (pj), Suvi Johansson, Tuomo Haukkovaara ja Timo Lappi.

Puheenjohtajaksi valittu Olli Holmström on toiminut Boardmanin aktiivisena partnerina vuodesta 2023 asti ja ollut vahvasti kehittämässä toimintamme mm. hallitustyövalmennuksen suorittaneille alumneillemme. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus johtotehtävistä liike-elämässä, kolmannen sektorin liiketoiminnassa ja yleishyödyllisessä toiminnassa. Vuoteen 2025 asti hän toimi Diakonissalaitoksen toimitusjohtajana ja sitä ennen henkilöstöjohtajan tehtävissä Nokian eri teknologiayksiköissä. Kokemusta hallitustyöskentelystä Olli on kartuttanut niin listatuissa yhtiöissä, SoTe-alan yhtiöissä, kasvuyrityksissä kuin koulutusosakeyhtiöissäkin.

”Boardman on ainutlaatuinen ajatuspaja ja osaamisverkosto, jonka sisällä on valtava määrä kokemusta, näkemystä ja intoa suomalaisen omistajuuden, hallitustyön ja johtamisen kehittämiseen. Tulevina vuosina haluamme olla entistäkin vaikuttavampi OHJ-yhteistyön uudistaja Suomessa. On etuoikeus jatkaa tätä työtä nyt hallituksen puheenjohtajan roolissa”, kommentoi uusi puheenjohtajat Olli Holmström.

Uudeksi jäseneksi valittu Tuula Antola on koulutuskuntayhtymä Omnian johtaja. Hän toimi pitkään Espoon elinkeinojohtajana ja kaupungin johtoryhmän jäsenenä ja tätä ennen yrittäjänä startupeissa. Hallitusrooleissaan hän on keskittynyt erityisesti julkisen sektorin yhtiöihin ja kolmannen sektorin organisaatioihin. Tuula on toiminut Boardman-partnerina vuodesta 2023 asti ja ollut aikoinaan mukana perustamassa Boardmanin kasvuyrittäjien verkostoa.

Toinen uusista jäsenistä, Marjo Miettinen, on Ensto Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Ensto Invest Oy:n ja EM Group Oy:n hallituksen jäsen ja yksi tämän kansainvälisen perheyhtiön omistajista. Boardman-partnerina vuodesta 2016 toiminut Marjo on myös Tekniikan Akatemia TAF:in hallituksen jäsen ja Savonlinnan Oopperajuhlien valtuuskunnan puheenjohtaja.

Hallituksen kolmannella uudella jäsenellä, Ari Virtasella, on takanaan yli 30 vuoden ura tietoliikenteen, rakennusteollisuuden, sähköalan liikkeenjohdon tehtävissä sekä ylimmän johdon konsultoinnin parissa. Tällä hetkellä hän toimii yrittäjänä ja usean yhtiön hallituksen jäsenenä. Ari on toiminut Boardman-partnerina vuodesta 2022 lähtien ja on aktiivisesti mukana mm. tutkijaverkostomme toiminnan kehittämisessä.

Jatkavat hallituksen jäsenet Suvi Johansson, Tuomo Haukkovaara ja Timo Lappi, tuovat hallitukseen osaamisensa kansainvälisistä teknologiayhtiöistä, vastuullisesta ja uudistavasta liiketoiminnasta sekä kasvuyhtiöiden hallitustyöstä. Hallituksesta pois jäävät kolme vuotta hallituksen puheenjohtajana toiminut Mirel Leino-Haltia sekä kolme vuotta hallituksen jäsenenä toimineet Satu Koskinen ja Jussi Pajunen. Lämmin kiitos väistyville hallituksen jäsenille erinomaisesta työstä verkostomme hyväksi!

Tilaa uutiskirje
Boardman-osaamisverkosto
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.