Kari Kasanen

Kari Kasanen

Ammatillinen historia ja hallituskokemus

Kari Kasanen on toiminut yli 40 vuotta yritysjohdon ja julkisen sektorin strategia- ja kehittämisasiantuntijana. Hänellä on pitkä yrittäjä- ja johtamistausta lukuisista palveluyrityksistä, muun muassa Valmennuskeskus -konsernista, Talent Vectiasta sekä Calliola seminaari- ja kokouskeskuksesta.

Kasanen perusti Talent Partners -konsernin vuonna 2000, toimi toimitusjohtajana BTC BrainTrain AG:ssa Sveitsissä 1982-88, Kasanen Koulutusyhtiöissä 1992-1997 sekä liiketoimintajohtajana ruotsalaisessa WM-data konsernissa 1997-2000. Kasanen johti työ- ja elinkeinoministeriön perustamisprosessin vuonna 2007 ministerien Mauri Pekkarinen ja Tarja Cronberg kanssa.

Kasanen on toiminut asiantuntijana ja vastuullisena projektijohtajana lukuisissa muutosprosesseissa, kuten A-katsastus, YLE, VR-konserni, Nets, Finavia, Telia, Veikkaus, S-ryhmä, Sanoma, Suomen kaupan liitto ja Lääketeollisuus ry. Hän on julkaissut kymmeniä artikkeleja Human Capital ammattijulkaisussa, eri yhtiöiden asiakaslehdissä sekä talousmediassa.

Kasanen toimii hallituksen puheenjohtajana Valmennuskeskus Oy konsernissa, Cognimed Puheterapia Oy:ssa, Viope Education Oy:ssä sekä hallituksen jäsenenä Schoolday Helsinki Oy teknologiayhtiössä.

Hän on toiminut aiemmin hallituksen puheenjohtajana Talent Partners Oy:ssä vuosina 2000-2015, sekä hallituksen jäsenenä Royal Ravintolat Oy:ssä ja Ensto Oy:ssä.

Aktiiviroolit boardmanissa

  • Liikkeenjohdollisen Tutkimusryhmän hallituksen jäsen 2017 – 2018
  • Liikkeenjohdollisen Tutkimusryhmän hallituksen puheenjohtaja 2018 – 2019

Erityisosaaminen

  • Vaativat muutos- ja uudistamisprosessit
  • Strategia ja rakennejärjestelyt
  • Johtamisjärjestelmät ja suorituksen johtaminen
  • Johtoryhmätyöskentelyn kehittäminen
  • Johtamis- ja esimieskyvykkyden kehittäminen
  • Arvojen ja yrityskulttuurin kehittäminen
  • Education teknologia ja AI tekoäly systeemit
Tilaa uutiskirje
Boardman-osaamisverkosto
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.