Manne Airaksinen
Oikeustieteen tohtori, Boardman LJT:n hallituksen jäsen

Ammatillinen historia ja hallituskokemus
OTT Manne Airaksinen on toiminut 34 vuotta erilaisissa juridiikan tehtävissä, keskeisimpinä lainsäädäntöneuvos oikeusministeriössä vastuualueena yhtiöoikeus sekä Roschier Asianajotoimisto, jossa hän toimi pitkään osakkaana vastuualueinaan yhtiöoikeus, corporate governance ja yritysjärjestelyt. Airaksinen on toiminut neuvonantajana useille merkittäville listayhtiöille, ollut mukana monissa keskeisissä yritysjärjestelyissä sekä muun ohessa puheenjohtanut lukemattomia pörssiyhtiön yhtiökokouksia. Airaksista pidetään nykyisen osakeyhtiölain isänä. Airaksinen on luennoinut ja luennoi keskeisissä kotimaisissa ja pohjoismaisissa yliopistoissa (parhaillaan Aalto yliopistossa), on kirjoittanut lukuisia kirjoja ja artikkeleita (esim. johtava osakeyhtiölain kommentaari yhdessä kahden muun kirjoittajan kanssa) sekä on toiminut työelämäprofessorina. Airaksinen on myös toiminut välimiehenä ja välimiesoikeuksien puheenjohtajana sekä mm. tilintarkastuslautakunnan jäsenenä, varajäsenenä ja puheenjohtajana. Airaksinen on ollut puheenjohtajana tai jäsenenä lukuisissa eri oikeudenalojen työryhmissä Suomessa, EU:ssa ja OECD:ssa, näistä tärkeimpänä puheenjohtajuus osakeyhtiölain uudistamistyöryhmässä 2001-2003. Hän on edelleen oikeusministeriön asiantuntija yhtiöoikeuden alalla.
Airaksinen on toiminut Talentum Oyj:n ja Satama Oyj:n hallituksen jäsenenä sekä kymmenissä yksityisissä yhtiöissä ja yhteisöissä mukaan lukien Roschier Asianajotoimisto. Airaksinen on Emma taidemuseosäätiön, Suomen Kansallisteatterin säätiön sekä Tapiolan Honka ry:n hallituksen jäsen oltuaan viimeksi mainitun puheenjohtaja seitsemän vuotta. Airaksisella on hyvin laaja kokemus hallitustyöstä asianajajan näkökulmasta. Hän on myös DIF:n policy-valiokunnan pitkäaikainen jäsen.
Aktiiviroolit Boardmanissa
- Boardman LJT:n hallituksen jäsen 2025-
- Boardmanin osaamiskumppanin Roschierin partnerina ja Boardman-vastaavana ollut mukana hyvin monissa Boardmanin työryhmissä, erityisesti ns. pörssiyhtiötyöryhmässä, Kaamos Foorumin suunnittelussa sekä tarkastusvaliokunta-kirjan laatimisessa ja päivittämisessä
- Osallistunut useiden julkaisujen kirjoittamiseen
- Toiminut luennoitsijana lukuisissa tilaisuuksissa
- Luennoi hallituksen tehtävistä ja vastuusta hallitusvalmennuksessa ja ulkomaisille osallistujille osoitetussa hallitusvalmennuksessa.
Erityisosaaminen
- Juridiikka ja erityisesti yhtiöoikeus
- Yhtiöoikeuden taloustiede (law and economics)
- Hyvä hallinnointi, hallitustyö, vastuukysymykset
- Vastuullisuus (kiitoksin hyväksytty väitöskirja yhtiön toiminnan tarkoituksesta 2023)
- Arkkitehtuuri