Mari Marsio

Mari Marsio

LEGAL & COMPLIANCE EXPERT, ENTREPRENEUR

Mari Marsio

Minulla on yli 20 vuoden monipuolinen ja hyvin käytännönläheinen kokemus finanssialalta ja kasvuyritysten kehityskaaren eri vaiheista. Vahvaa osaamisaluettani ovat erityisesti yritysjärjestelyiden sisäinen toimeenpano ja muutosjohtaminen. Ennen yrittäjän uraani olen toiminut muu muassa laki- ja compliance -johtajana ja johtoryhmän jäsenenä pörssiyhtiö eQ:ssa ja Titaniumissa. Sain näissä kokemusta yhtiön pörssilistautumisesta, lukuisista yrityskaupoista ja niiden integroinnista sekä kansainvälistymisestä, toiminnan alasajoista ja uudelleen järjestelyistä sekä omistusmuutoksista.

Kasvuyhtiön erityistilanteista tuli ammatillinen intohimoni niiden kiehtovan monimuotoisuuden takia: liiketoimintatavoitteen onnistumiseksi on huomioitava myös niin monta governancen, compliancen ja riskienhallinnan ulottuvuutta, sisäisesti hallitustyöstä asiakasrajapintaan ja ulkoisesti sijoittajaviestinnästä viranomaistoimintaan. Näiden asioiden vaikutusten arviointi on aina ollut positiivisesti haastavaa ja antoisaa, erityisesti hyvänä tiimityönä.

Yhtiön kasvun eri aikakausiin ja erityistilanteisiin toimiva johtaminen on aina hyvin kiinnostavaa: olen oppinut siitä paljon omakohtaisesti johtoryhmätyössä sekä pitkästä työskentelystä listayhtiöiden hallituksen sihteerinä.

Perustin syksyllä 2021 oman yrityksen, joka keskittyy laki- ja compliance -palveluiden tarjoamiseen käytännönläheisesti finanssialalla ja kasvuyritysten kehitysvaiheisiin, erityisesti interim/in-house -palveluina. Toimin myös sijoittajaviestintään erikoistuneen IR Partners Oy:n tiimissä.

Boardman Grown toiminnassa haluan olla erityisesti vahvistamassa verkoston kykyä huomioida sääntelyyn ja riskienhallintaan liittyvien asioiden merkitys osana hallittua kasvua ja esimerkiksi rahoituksen saamista.

Marin teemat:

  • Hyvä hallinto kasvun tukena
  • Kasvuyhtiön erityistilanteet
  • Vastuullisuusasiat: Kestävä rahoitus
Tilaa uutiskirje
Boardman-osaamisverkosto
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.