Aamustudio: Vastuullisuus ja muuttuvat työelämän käytännöt

Aamustudio: Vastuullisuus ja muuttuvat työelämän käytännöt

Työelämä murtuu monesta syystä. Digitalisaatio muuttaa toimintatapojamme ja globalisaatio on järjestänyt työn sijainteja uusiksi. Korona pandemia on pakottanut meidät eristäytymään ja perinteiset yhteisön rakentamisen keinot ovat tulleet haastetuksi niin työelämässä kuin muillakin elämän osa-alueilla. Missä tämä kaikki tuntuu- mielessä ja mielenterveydessä?

Kelan tilastoissa sairauspäivärahakaudet masennuksen perusteella vähenivät vuosina 2008-2016 mutta ovat olleet nousussa sen jälkeen. Eläketurvakeskus puolestaan raportoi, että työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä on kääntynyt kasvuun 2018, kymmenen laskevan vuoden jälkeen. OECD:n raportti vuodelta 2018 kertoi Suomen olevan ykkönen EU:ssa, kun tarkasteltiin mielenterveyden häiriöiden yleisyyttä. Suomi on Euroopan kärjessä myös mielenterveyden kustannusten osalta.

Nyt yritysten omistajien ja hallitusten on aika ottaa työhyvinvointi ja mielenterveys agendalle ja ymmärtää kokonaisuuteen liittyvät uhat ja mahdollisuudet. Miten korona-pandemia on muuttanut työelämää? Miten mielenterveys näkyy työkyvyssä? Entä miten kääntää trendi?

Tervetuloa mukaan syventymään kanssamme aiheeseen Boardman Aamustudiotilaisuuteen Vastuullisuutta ja muuttuvia työelämän käytäntöjä tiistaina 11.1.2022 klo 9-10.30. Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen.

Ilmoittaudu tilaisuuteen tästä!

Alustajina

ANU KALLIO on sote-sektorilla toimivan Humanan toimitusjohtaja. Anu on työelämäkuntoutuksen palveluita tarjoavan Kaisankodin hallituksen puheenjohtajana sekä hän on LähiTapiolan hallituksessa. Anusta työelämä kuuluu kaiken kuntoisille. Anu on Boardmanin Aamustudio työryhmän jäsen ja toimii tämän tilaisuuden moderaattorina.

JAN SCHUGK toimii työeläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkärinä ja johtaa Varman Lääkäritoimintoa, jonka tehtäviin kuuluu lääketieteellisten ratkaisuehdotusten antaminen kuntoutus- ja työkyvyttömyyseläkehakemuksiin. Ennen tätä työtä hän toimi kahdeksan vuotta Elinkeinoelämän keskusliitossa asiantuntijalääkärinä ja sitä ennen kymmenen vuotta Nokiassa erilaisissa työterveyden ja työturvallisuuden johtotehtävissä. Hän on työuransa aikana ollut mukana lukuisissa erilaisissa hankkeissa, joiden tavoitteena on ollut edistää kaiken ikäisten työhyvinvointia, tukea työkykyä ja ehkäistä työkyvyttömyyttä.

HANNELE RÖNKKÄ vaikuttaa If Vahinkovakuutus Oyj:ssä tehtävänimikkeellä Health Partner, HR. Hannelella on vuosien kokemus strategisesta, operatiivisesta sekä tuloksellisesta työkykyjohtamisesta.

LEENA TIENSUU on henkilöstöjohtaja, PwC:llä, ja ollut rakentamassa hyvän työpaikan kulttuuria ja toimintamalleja jo toistakymmentä vuotta. Aiemmin hän toimi pitkään erilaisissa henkilöstöjohtamiseen ja muutokseen liittyvissä konsulttirooleissa.

Lisätietoa Heliltä, heli.koukkula(a)boardman.fi

Tilaa uutiskirje
Boardman-osaamisverkosto
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.