Yrittäjyystutkimuksen tunnustupalkinto – julkistustilaisuus

Yrittäjyystutkimuksen tunnustupalkinto – julkistustilaisuus

Meillä on ilo kutsua Teidät Boardmanin Liikkeenjohdollisen tutkimusryhmän (LJT) järjestämään Vuoden 2022 Yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon julkistamistilaisuuteen 22.9.2022 alkaen klo 15.00 Suomen Yrittäjien toimitiloihin, osoite: Kyllikinportti 2, Helsinki. Tilaisuus pidetään suomeksi.

Boardman LJT toimii suomalaisessa yhteiskunnassa yhdyssiteenä ja verkostojen vahvistajana omistajien, hallitusjäsenten, johdon ja akateemisen maailman välillä. Edistämme tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelua sekä tutkitun tiedon hyödyntämistä johtamisessa ja päätöksenteossa. Tuotamme uutta tietoa sekä kiinnostavia avauksia tieteelliseen keskusteluun, ja näin pyrimme edistämään elinkeinoelämän päätöksentekoa hyödyttävää akateemista tutkimusta. Suomalainen yrittäjyystutkimus on yksi toimintamme painopistealueista.

Tilaisuudessa julkistamme Vuoden 2022 Yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon voittajan ja kuulemme voittaneen tutkimuksen esittelyn. Lisäksi ohjelmassa on mm. keskustelua tutkimustiedon hyödyntämisestä sekä vapaata verkostoitumista. Tarkemman ohjelman julkistamme hieman myöhemmin.

Boardman LJT:n lisäksi tilaisuudessa mukana ovat Suomen Yrittäjät, Perheyritysten liitto, EK ja Keskuskauppakamari sekä tutkijoita ja yrittäjiä. Tervetuloa mukaan verkostoitumaan ja keskustelemaan suomalaisen yrittäjyystutkimuksen sekä tutkimuksen ja käytännön yhteistyön edistämisestä!

Toivottavasti tämä tilaisuus sopii kalenteriisi ja näemme 22.9. Pasilassa!

Ilmoittaudu tilaisuuteen tästä!

 

Suomen ensimmäinen yrittäjyystutkimuspalkinto

Boardmanin Liikkeenjohdollinen tutkimusryhmä (LJT) edistää tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelua sekä tutkitun tiedon hyödyntämistä johtamisessa ja päätöksenteossa. Toimimme tutkimustulosten jakamisen foorumina tai yhteistyökumppanina uuden tutkimustiedon synnyttämisessä. Boardman LJT:n fokuksessa on omistajien, hallituksen ja johdon päätöksenteon kannalta olennainen tutkimus.

Yrittäjyystutkimus on yksi toimintamme painopistealue tänä vuonna. Siihen liittyen jaamme tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vuoden yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon ansioituneelle, suomalaisessa yliopistossa, korkeakoulussa tai tutkimuslaitoksessa toteutetulle yrittäjyystutkimukselle.

3000 € suuruisen palkinnon rahoittajana toimii Yksityisyrittäjäin Säätiö. Tunnustuksen myöntämisessä erityistä painoarvoa laitetaan tutkimustulosten käytännön hyödynnettävyydelle yritystoiminnassa. Tarkemmat hakemiseen vaaditut tiedot löytyvät > hakulomakkeesta.

Vuoden yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon saaja ja tutkimus julkistetaan 22.9.2022 Helsingissä järjestettävässä tilaisuudessa. Boardman LJT:n lisäksi tilaisuudessa mukana ovat Suomen Yrittäjät, Perheyritysten liitto, EK ja Keskuskauppakamari. Luonnollisesti toivomme mukaan myös runsaslukuista joukkoa yrittäjyystutkijoita sekä yrittäjiä verkostoitumaan ja keskustelemaan suomalaisen yrittäjyystutkimuksen sekä tutkimuksen ja käytännön yhteistyön edistämisestä.

Tutkimus voi tarkastella esimerkiksi

  • Pk-yrityksiä, kasvuyrityksiä, perheyrityksiä, kansainvälistyviä yrityksiä
  • Yrittäjyyden eri muotoja ja erilaiseia yrittäjiä, esim. yksinyrittäjiä tai itsensä työllistäviä, opiskelija- tai nuorten yrittäjyyttä
  • Yrittäjyyden edistämistä, yrittäjyysekosysteemejä, yrittäjyyskasvatusta
  • Start-uppeja, spin-offeja
  • Omistajanvaihdoksia, omistajuutta, omistajastrategioita, omistajaohjausta ja OHJ-ketjun toimintaa tai päätöksentekoa yleisemmin esim. omistajan, johdon tai hallituksen näkökulmasta
  • Yrityksen strategista johtamista (erilaisissa yrittäjyyskonteksteissa), esim. kasvu- ja kansainvälistymisstrategiat
  • Yritysten uudistumista ja innovaatiotoimintaa
  • Kestävää yritystoimintaa (eettisyys, vastuullisuus, kiertotalous jne.)

Ilmoittaudu tilaisuuteen tästä!

Tilaa uutiskirje