Boardman2020 on nyt Boardman Grow!
15.05.2018
Idea kasvuyrittäjyydestä kiinnostuneiden nuorten yrittäjien ja yritysjohtajien ryhmästä osana Boardman-verkostoa syntyi jo kolmetoista vuotta sitten, vuonna 2005.
Vertailun vuoksi, tuona vuonna Facebook avautui Harvardin ohella myös muutamien muiden yliopistojen opiskelijoille, Youtube-esiteltiin beta-yleisölle, iPhonesta ei oltu kuultukaan, ja Nokia toi markkinoille 1110-mallin, josta tuli maailman kaikkien aikojen myydyin matkapuhelin.
Boardman2020 kokoavina voimina toimineet Mika Mäkeläinen, Jussi Lystimäki ja Ville Österlund kokivat, että kasvuyritysten omistamisessa, johtamisessa ja hallitustyöskentelyssä oli erityispiirteitä, joiden kehittäminen tarvitsi oman, niihin erikoistuneen fooruminsa.
Ryhmälle valitun 2020-nimen taustalla oli vuosiluku. Tähtäin asetettiin sopivan kauas, ajankohtaan, johon tuntui luontevalta asettaa kunnianhimoisia strategisia tavoitteita. Kohdevuoden lähestyessä nimeä on alettu ajatella tarkkanäköisyytenä, 20/20 vision -termin mukaan.
Kun vuosi 2020 on pian ovella, pysähdyimme hallituksessa pohtimaan, mitä ryhmän nimellä halutaan kertoa. Kuinka hyvin nimi kuvaa niitä päämääriä, joiden vuoksi olemme olemassa?
Lopputulemaksi kiteytyi, että nimen täytyy kuvata tärkeintä tavoitettamme: yritysten kasvun tukemista ja kasvun kulttuurin edistämistä.
Tästä oli enää lyhyt askel päätökseen. Boardman2020 on tästä eteenpäin Boardman Grow.
Kasvuyrittäjien verkostona Boardman Grow haluaa rakentaa Suomea, jossa jokainen kasvuyrittäjä on sankari. Sankarillisia ovat yhtä lailla ne, jotka onnistuvat, kuin myös ne, jotka eivät pääse maaliinsa. Kaikista tarinoista ja jokaisesta tilanteesta voi ammentaa oppeja omaksi ja muiden hyödyksi.
Aktiivisia VIP-jäseniä ja tärkeä verkostossa ovat kasvuyrittäjät, kasvuyrittäjiksi tähtäävät sekä kasvuyrittäjyyden jo kokeneet osaajat. Joukossa on sekä yrittäjän roolissa toimivia että muita yritysten vastuuhenkilöitä, sijoittajia ja neuvonantajia.
Boardman Grow on yhteisö, jonka jäseniä ovat ihmiset, eivät yritykset. He lupaavat, että kasvuyrittäjä ei jää koskaan yksin. VIP-jäseniä on nyt noin 150, tapahtumiimme osallistuu vuosittain noin 500 kasvuhakuista vaikuttajaa, ja verkoston koko lasketaan useissa tuhansissa.
Boardman Grow:lla on ollut vahva rooli yhtenä suomalaisen kasvuyrityskulttuurin tienraivaajista. Heidän tavoite on inspiroida kasvuun tähtäävien yritysten johtoa ja omistajia sekä tarjota heille oppia ja tukea kasvun kiihdyttämiseen. Siksi kasvu on nyt heidän toinen nimi, sananmukaisesti.
Ole sinäkin osa Suomea, jossa kasvun tavoittelu on sankarin teko!
Liity Boardman Grow -verkoston VIP-jäseneksi, niin pääset mukaan vain VIP-jäsenille suunnattuihin tilaisuuksiin ja saat alennuksia muista Boardmanin tapahtumista! Lue lisää: http://www.boardmangrow.fi/vip-toiminta ja http://www.boardmangrow.fi/tapahtumat.
Kiinnostuitko, jäikö kysyttävää? Ota yhteyttä Boardman Grow -ryhmän hallituksen puheenjohtaja Markkoon, markko@takeoffpartners.fi tai puh 040 540 3390, tai hallituksen sihteeriin Annaan, email anna.koponen@boardman.fi tai puh 050 362 3655!