Mikä on hallituksen puheenjohtajan rooli, Jaakko Eskola?

Mikä on hallituksen puheenjohtajan rooli, Jaakko Eskola?

BoardTalksin podcast-jaksossa keskustellaan yhdessä vuorineuvos Jaakko Eskolan kanssa hallituksen puheenjohtajan roolista. Eskolalla on kokemusta useista eri hallituksista, ja tällä hetkellä hän toimii esimerkiksi Varman, Teknologiateollisuuden ja Cargotecin hallitusten puheenjohtajana.

Jaksossa Eskola kertoo myös hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan välisestä yhteistyöstä.

Eskola on toiminut pörssiyhtiö Wärtsilän toimitusjohtajana, mikä auttaa häntä ymmärtämään toimitusjohtajan ja operatiivisen johdon asemaa.

On tärkeää, että hallituksen puheenjohtaja keskustelee säännöllisesti toimitusjohtajan kanssa. Niin, että kumpikin ottaa yhteyttä heti, kun on tarvetta. Ei tarvitse miettiä, onko tietty kellonaika tai viikonpäivä. Hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja ovat työkavereita.

 

Eskola korostaa hallituksen puheenjohtajan roolissa eritoten kahta asiaa: toimitusjohtajan ja hallituksen tuntemista.

Ennen ensimmäistä hallituksen kokousta hallituksen puheenjohtajan tulee selvittää, millaisia uusia ihmisiä hallitukseen on tulossa. Ovatko he ujoja, ekstrovertteja vai haluaako joku olla aina äänessä?

Kun hallitukseen tulee uusia jäseniä, silloin on tärkeää, että puheenjohtaja tutustuu uusiin henkilöihin.

Hallitusten kokouksissa puheenjohtajan rooli ei ole kertoa, miten asiat hoidetaan. Sen sijaan hallituksen puheenjohtajan tulee mahdollistaa laaja keskustelu ja kertoa oma mielipiteensä muiden joukossa.

Toimitusjohtajana tottui siihen, että jotkin asiat menevät nopeammin läpi, kun kertoo, että miten ne hoidetaan. Hallituksen puheenjohtajana sitä ei pitäisi tehdä.

Eskola uskoo, että yhä nopeammin muuttuva maailma tulee lisäämään hallitusten työtä entisestään.

Hallituksen puheenjohtajan paine kasvaa, koska hallitus pitää saada pidettyä ajan tasalla siitä, mitä ympärillä tapahtuu ja mitä toimiva johto saa selville ja ajattelee. Jos nykyään hallitus tapaa kerran kuukaudessa tai kahdessa, tulevaisuudessa tapaamisia pitää järjestää useammin.

Kannustan jokaista hallitusta hankkimaan lisätietoa sieltä sun täältä. On se sitten hankkimalla konsultteja tai kuuntelemalla ulkopuolisia asiantuntijoita. Että tulisi muutakin tietoa hallituksen kokoukseen kuin se, mitä toimitusjohtaja on päättänyt tuoda sinne.

Hallituksen puheenjohtajan pitää muistaa paikkansa – hän ei ole osa operatiivista johtoa.

Hallituksen puheenjohtajan tehtävänä on tuntea hallituksensa ja toimitusjohtaja, pitää heihin aktiivisesti yhteyttä, johtaa hallituksen kokouksia, rakentaa vuosikello käsiteltävistä asioista yhdessä hallituksen ja johdon kanssa ja olla toimivan johdon tukena.

Parasta hallituksen puheenjohtajan roolissa on se, kun saadaan hyvä keskustelu aikaiseksi. Tulee paljon uusia asioita esille ja saadaan loistava päätös aikaiseksi, joka tukee yhtiön menestymistä.

Kuuntele jakso! BoardTalks-jaksot ovat kuunneltavissa seuraavilta podcast-alustoilta:

SpotifyApple PodcastsSupla

Boardmanin hallitustyötä, omistajuutta, päätöksentekoa ja johtajuutta käsittelevässä BoardTalks-podcastissa keskustellaan kokeneiden hallitusjäsenten, johtajien ja omistajien työelämän merkityksellisistä opeista sekä syvennytään hallitustyöskentelyyn ja päätöksentekijöiden agendoilla oleviin ajankohtaisiin ilmiöihin.

Tutustu muihin jaksoihin täältä!


Tilaa uutiskirje