Boardman Oy:n hallitukseen Suvi Johansson ja Tuomo Haukkovaara
19.03.2024
Boardman-osaamisverkosto kehittää omistajien, hallituksen ja johdon (OHJ) osaamista ja yhteistyötä Suomessa. Boardmanin uusiksi hallituksen jäseniksi on 19.3.2024 yhtiökokouksessa valittu Suvi Johansson ja Tuomo Haukkovaara.
Suvi Johansson toimii kasvuyrittäjäverkosto Boardman Grown hallituksen puheenjohtajana sekä maanlaajuisen Epic Autokoulu Oy:n ja markkinointitoimisto Hopkinsin hallitusten jäsenenä. Johansson on Susta Partnersin kanssaperustaja ja tuo Boardmanin hallitukseen kasvuyrittäjänäkökulmaa.
“Tarvitsemme Suomeen lisää kasvutahtoisia yrityksiä. Ja nämä kasvuyrittäjät tarvitsevat kasvun eri vaiheissa sparrausta, oppia ja inspiraatiota. Tuonkin Boardmanin hallitukseen kasvuyritysten näkökulmaa ja pyrin erityisesti edistämään niiden asiaa. On ilo toimia Boardman-yhteisössä entistä vahvemmin,” toteaa Johansson
Tuomo Haukkovaara on Boardman-partneri ja Suomen IBM:n hallituksen puheenjohtaja. Haukkovaara johtaa Boardmanissa verkoston kansainvälisten jäsenten hallitusta ja toimii lisäksi myös useissa muissa organisaatioissa, jotka linkittyvät hänen ammatilliseen uraansa. Hän on toiminut kansainvälistä liiketoimintaa edistävän Amcham Finlandin hallituksen jäsenenä ja pitkäaikaisena puheenjohtajana sekä Teknologiateollisuus ry:n hallituksen jäsenenä.
”On upea mahdollisuus päästä vaikuttamaan Boardmanin vireään toimintaan! Omana panoksenani tuon esille erityisesti hallituskokoonpanojen kansainvälistymistä sekä digitalisaation teemoja, kuten uusia teknologiota sekä digitaalista turvallisuutta ja jatkuvuudenhallintaa,” kertoo Haukkovaara.
Boardmanin hallitus vastaa koko verkoston toiminnasta, päättää yhtiön strategiasta ja Boardman-brändin käytöstä. Boardmanin hallituksen jäseninä jatkavat Mirel Leino-Haltia (hpj), Rasmus Nybergh, Satu Koskinen, Jussi Pajunen ja Tarja Tikkanen. Hallituksesta erovuoroisina jäivät pois Markku Pohjola ja Philip Aminoff.
“Boardman on elinvoimainen verkosto, jonka jäsenet sekä luovat että aktiivisesti jakavat osaamistaan. Odotan innolla yhteistyötä aktiivisesti verkostoa kehittäneiden Tuomo Haukkovaaran ja Suvi Johanssonin kanssa myös Boardmanin hallituksessa,” kommentoi Boardman Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mirel Leino-Haltia.
Kiinnostuitko, jäikö kysyttävää? Ota yhteyttä:
Taru Lindeman, Boardmanin toimitusjohtaja taru.lindeman@boardman.fi
Mirel Leino-Haltia, Boardmanin hallituksen puheenjohtaja, mirel.leino@boardman.fi