Uusi yrittäjyystutkimuksen tunnustuspalkinto haettavissa – Ilmoita tutkimuksesi mukaan!
12.04.2022
Boardmanin Liikkeenjohdollinen tutkimusryhmä (LJT) edistää tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelua sekä tutkitun tiedon hyödyntämistä johtamisessa ja päätöksenteossa. Toimimme tutkimustulosten jakamisen foorumina tai yhteistyökumppanina uuden tutkimustiedon synnyttämisessä. Boardman LJT:n fokuksessa on omistajien, hallituksen ja johdon päätöksenteon kannalta olennainen tutkimus.
Olemme valinneet suomalaisen yrittäjyystutkimuksen yhdeksi toimintamme painopistealueeksi. Siihen liittyen jaamme tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vuoden yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon ansioituneelle, suomalaisessa yliopistossa, korkeakoulussa tai tutkimuslaitoksessa toteutetulle yrittäjyystutkimukselle. 3000 € suuruisen palkinnon rahoittajana toimii Yksityisyrittäjäin Säätiö. Tunnustuksen myöntämisessä erityistä painoarvoa laitetaan tutkimustulosten käytännön hyödynnettävyydelle yritystoiminnassa. Tarkemmat hakemiseen vaaditut tiedot löytyvät hakulomakkeesta.
Olemme valinneet suomalaisen yrittäjyystutkimuksen yhdeksi toimintamme painopistealueeksi. Siihen liittyen jaamme tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vuoden yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon ansioituneelle, suomalaisessa yliopistossa, korkeakoulussa tai tutkimuslaitoksessa toteutetulle yrittäjyystutkimukselle.
Vuoden yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon saaja ja tutkimus julkistetaan 22.9.2022 Helsingissä järjestettävässä tilaisuudessa. Boardman LJT:n lisäksi tilaisuudessa mukana ovat Suomen Yrittäjät, Perheyritysten liitto, EK ja Keskuskauppakamari. Luonnollisesti toivomme mukaan myös runsaslukuista joukkoa yrittäjyystutkijoita sekä yrittäjiä verkostoitumaan ja keskustelemaan suomalaisen yrittäjyystutkimuksen sekä tutkimuksen ja käytännön yhteistyön edistämisestä.
Valinta tehdään hakemusten perusteella ja hakuaika päättyy 30.6.2022 klo 16.00.
Hakukriteerit
Voit hakea Boardman LJT:n yrittäjyystutkimuspalkintoa suomalaisessa korkeakoulussa tai tutkimuslaitoksessa v. 2019-2022 toteutetulle, julkaistulle tutkimuksellesi.
Kilpailuun osallistuvien tutkimusten tulee olla perustutkinnon (maisteritason) jälkeisiä tutkimuksia.
Hakemukseen tulee liittää valmis julkaisu tai linkki julkaisuun.
Hakeaksesi palkintoa, vastaa huolellisesti alla olevan hakulomakkeen kysymyksiin.
TÄYTÄ HAKULOMAKE TÄSTÄ JA HAE MUKAAN!
Pyydämme, että hakuun osallistuva tutkija varautuu siihen, että mikäli hän on palkinnon saaja, hän pääsee esittelemään tutkimustaan 22.9.2022 Helsingissä järjestettävään Vuoden yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon julkistamistilaisuuteen.
Mikäli sinulla on kysyttävää tähän liittyen voit olla yhteydessä LJT:n hallituksen puheenjohtaja, KTT Satu Koskiseen, satu.koskinen@boardman.fi tai varapuheenjohtaja, KTT Tuuli Ikäheimoseen, tuuli.ikaheimonen@lut.fi