Timo Tiihonen, hallitustyöskentelyn kehittäjä

Timo Tiihonen, hallitustyöskentelyn kehittäjä

Timo Tiihonen, hallitustyöskentelyn kehittäjä

Kymmenhenkisessä työläisperheessä opin kovan työn, rehellisyyden, säästäväisyyden ja yhteistyön merkityksen. Rahoitin opiskelujani mainoksia jakamalla. Olin myös 11 vuotta töissä Posti- ja lennätinhallituksessa, mikä antoi mahdollisuuden opiskella ja pelata koripalloa. Tuloksena oli ekonomin tutkinto ja kaksi insinööritutkintoa.

Bisnesurani aloitin Hewlett-Packardilla, jossa ylenin myyntijohtajaksi vastaten kaikista tuotteista. Myöhemmin minut palkittiin parhaana myyjänä Euroopassa. Hieno yhtiö, Management by Walking Around.

Sitten alkoi urani hienoin vaihe, kun siirryin Apple-maailmaan vajaaksi kymmeneksi vuodeksi. Vedin käyntiin Applen toiminnan Suomessa 1980-luvulla. Huippukoulutus niin Amerikassa kuin Inseadissakin. Samoin sain hieman käsitystä, miten maailman arvokkain yhtiö tehdään: visio, visio ja vauhtia tekemiseen pelolla johtamisesta. Mitä-minä-sanoin -ihmisille sekä korvaamattomille ihmisille tulee antaa heti potkut!

Luovan hulluuden jälkeen palasin arkeen Rank Xeroxin toimitusjohtajaksi. Yhtiö eli 70-luvun monopoliaikoja ja tekeminen oli kuolleen kaakin piiskausta, josta vielä maksettiin aivan liikaa.

Kyllä aika Applella sai minussa sellaisen henkisen kipinän, että se ohjaa minua vieläkin.

Mikään ei ole mahdotonta, hallittu kaaos ja visio paremmasta maailmasta helppokäyttöisten tietokoneiden avulla. Xerox oli toisessa ääripäässä ja HP jossain keskivälillä. Mutta kotikasvatus kantaa edelleen, olen ehkä liiankin naiivi joissakin asioissa. Loputon usko ihmisiin on maksanut minulle paljon. Pieni osa ihmisistä on huijareita tai selkään puukottajia.

Vaihdoin monipuolisempiin tehtäviin neuvonantajaksi Capmanille ja sain taas vauhtia elämääni. Kahdentoista vuoden aikana sain käydä läpi tuhansia liiketoimintasuunnitelmia, olla mukana kymmenissä sijoituksissa ja hallituksissa. Opin siellä verkostojen tärkeyden, ilman niitä ei suuria hankkeita saa eteenpäin. Capmanilla oli loistavia henkilöitä ja jokainen päivä oli erilainen. Opin tuntemaan todella paljon yrittäjiä ja kuulin niin huimia menestystarinoita kuin karmeita epäonnistumisiakin, yrittäjä menetti usein talonsa ja samalla yksityiselämä meni sekaisin avioeroineen.

Nyt toimin hallitusammattilaisena, sijoittajana ja konsulttina yritysten kehittämisessä

Joskus hallitukseen riittää pelkkä finanssisijoittaja ja Excel-mies, mutta entistä enemmän tarvitaan osaamista, verkostoja ja asiakaan käyttäytymisen ymmärtämistä.

Tyytyväinen asiakas ei välttämättä enää tulekaan takaisin. Perustukset pitää olla vankalla pohjalla ja ne saavat viedä johdolta vain päivän viikossa, muu aika rakennetaan tulevaa.

Epärehelliset ihmiset masentavat, yhden kanssa taistelen nykyisin ja aikoinaan yksi jälleenmyyjämme oli rikollinen. Kannattaa ehdottomasti aina tarkistaa taustat henkilöistä, joiden kanssa ryhdyt yhteistyöhön. Tämä on tärkein oppini, jonka haluan jokaisen omaksuvan!

Olen yksi Boardmanin perustajista. Kuplan puhkeamisen jälkeen 2000-luvun alussa tuli esiin valtavia väärinkäytöksiä ja rikoksia yritysten johdoissa ja hallituksissa. Samoihin aikoihin Suomessa tehtiin tutkimus, jossa todettiin, että yritysten hallituksista ei ole käytännössä mitään hyötyä liiketoimintaan. Hallituspaikat eivät perustuneet osaamiseen ja hallitukset vaativat vain ”olisi hyvä tietää” -raportteja sekä muistelivat vanhoja hyviä aikoja. Hallitukset katsoivat vain peruutuspeiliin. Sattumalta ajatukset olivat Mikko Haapasella samankaltaisia ja kokosimme yhteen joukon osaajia edistämään hallitusosaamista Suomessa.

Viidessätoista vuodessa on päästy pitkälle, mutta paljon työtä on etenkin omistajaosaamisen ja strategisen hallituksen merkityksen ymmärtämisessä. Meidän tulisi myös ottaa vahvasti kantaa omistajat, hallitus, johto -päätöksentekoketjun analysointiin ja sen pohjalta tehtyihin suosituksiin.


Tilaa uutiskirje