Liikkeenjohdollisen tutkimusryhmän järjestämät tilaisuudet
LJT järjestää keskustelu- ja verkostoitumistilaisuuksia, joiden tavoitteena on aktiivinen, syvällinen ja luottamuksellinen pohdiskelu kulloisestakin ajankohtaisesta aiheesta. Tilaisuuksiin kutsutaan jäsenten lisäksi myös muita teeman kannalta keskeisiä asiantuntijoita ja vaikuttajia.
Boardman LJT:n fokuksessa on omistajien, hallituksen ja johdon päätöksenteon kannalta olennainen tutkimus. Toimimme tutkimustulosten jakamisen foorumina ja yhteistyökumppanina uuden tutkimustiedon synnyttämisessä. Toivotamme näiden teemojen parissa työskentelevät tutkijat, johtajat ja muut toimijat tervetulleeksi mukaan Boardman LJT:n toimintaan.
Liity LJT:n jäseneksi täyttämällä sähköinen jäsenhakemus
TULEVAT TAPAHTUMAT KALENTERISTA
Aiemmat tilaisuudet ja niistä kirjoitetut artikkelit
- 10/2025 Osaamisen kehittäminen murroksessa – mikä on hallituksen rooli?
-
- Yhteistyössä Aalto EE:n kanssa
-
- 10/2025 Vuoden 2025 Yrittäjyystutkimustunnustupalkinnon julkistamistilaisuus 6.10.2025 Keskuskauppakamarin tiloissa
- 9/2025Tahdon puute kasvun jarruna – Sitran analyysi Suomen ja EU:n haasteista
- 5/2025 webinar ”Escaping the Growth Curse” with Yves L Doz, Emeritus Professor of Strategic Management, the Solvay Chaired Professor of Technological Innovation, Emeritus INSEAD – the Business School for the World
- 2/2025 Vuosikokous ja jäsentilaisuus: Tuottavuus ja talouskasvu
- 10/2024 Boardman LJT:n vierailu Suomalaiseen Tiedeakatemiaan – Inspiroivaa keskustelua tulevaisuuden päätöksenteosta
- 10/2024 Vuoden Yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon julkistamistilaisuus 2.10.2024 Perheyritystenliiton tiloissa
- 9/2024 Boardman LJT´s 75 Anniversary Seminar ”Leadership for Tomorrow – Collaboration between Owners, Board and Management”
- 5/2024 Paremman johtamistyön manifesti – ”Hyvä johtamistyö tukee kannattavuutta”
- 3/2024 Vuosikokous ja Teematilaisuus: Strategisen uudistumisen mikrokäytännöt
- 12/2023 Exploring the Future of Industrial Work at the Boardman LJT Event
- 10/2023 Vuoden yrittäjyystutkimu -tunnustuspalkinnon julkistamistilaisuus 3.10.2023 Elinkeinoelämän keskusliiton tiloissa
- 8/2023 Työn arvonluonti – mitä uutta tekoäly ja 4-päiväinen työviikko tuovat?
- 6/2023 Miten kasvuyrityksen OHJ-päätöksentekoketju luo arvoa?
- 5/2023 Perheyritys pörssissä – Boardman LJT matkusti yritysvierailulle Vaisalaan
- 3/2023 Vuosikokous ja Teematilaisuus: Muuttuva työelämä ja strateginen henkilöstöjohtaminen
- 12/2022 Omistajat kasvun moottorina
- 9/2022 Johtaminen epävarmuuden vallitessa
- 9/2022 Vuoden yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon julkistamistilaisuus 22.9.2022 Suomen Yrittäjien tiloissa
- 5/2022 Ajattelun ajattelu osana yritysten strategista kehittämistä
- 4/2022 Boardman LJT:n vuosikokous ja teematilaisuus: Elinvoimaetu – Missiona kestävän kasvun edelläkävijyys
- 4/2022 Arvot ja Hyveet – Mitä ja Miksi
- 2/2022 Vastuullinen johtaminen globaalissa taloudessa
- 11/2021 Tunteiden merkitys ja rooli johtamisessa
- 11/2021 Oikeudenmukaiset alustat ja datan jakaminen- utopiaa vai tulevaisuuden megatrendi?
- 3/2021 Vuosikokoukseen ja teemaseminaari: Hyvä henkilöstöjohtaminen tutkimuksen ja käytännön näkökulmasta
- 11/2020 Näkökulmia datan ja johtajuuden liittoon – yhdessä tulevaisuutta luomassa
- 11/2020 Työelämä murroksessa – havaintoja ja tutkimustuloksia etätyöstä
- 5/2020 Boardman partnerin Satu Koskinen ”Vuorovaikutus hallitustyön ytimessä” -kirjan julkistamistilaisuus
- 2/2020 Vuosikokous ja teemaseminaari: Innovatiivisuus ja luovuus organisaation menestystekijänä
- 5/2019 Vuosikokous ja kevätseminaari: Suomalainen yritys on maailmalla ainutlaatuinen
- 9/2019 70-vuotisjuhlatilaisuus: Johtamisen tulevaisuus
- 12/2019 Creating strategy in uncertainty
- 4/2018 Kevätseminaari: Miten pärjätä nopeasti muuttuvassa maailmassa?
- 6/2017 Kevätseminaari: Mitä julkinen ja yksityinen sektori voivat oppia toisiltaan?
- 8/2017 Datatalouden vallankumous